”Päätöksistä tulee parempia, kun ne tehdään yhdessä.” Toteaa Suomen Urheilijoiden puheenjohtaja Teemu Ramstedt

This is the image name (optional)

Teemu Ramstedt kuvattuna Yritysmaratonviestissä Töölönlahdella.

Euroopan huippusarjoissa jääkiekkoa pelannut Teemu Ramstedt on ollut mukana ajamassa ammattiurheilijoiden etuja Suomessa jo kauan ennen Suomen Urheilijoiden perustamista.

Huippukiekkoilija muistelee oman uransa alkua ja kertoo, milloin urheiluun liittyvät epäkohdat alkoivat hänelle itselleen näyttäytymään.

–  Oman ammattilaisurani alussa 18- vuotiaana olin vielä aika ulkona monesta asiasta. Pikkuhiljaa uran edetessä alkoivat epäkohdatkin selkenemään. Suurimmat epäkohdat tulivat itselleni esiin noin kymmenen vuotta sitten, kun menin mukaan Suomen jääkiekkoilijoiden hallitukseen. Jääkiekkoilijana olen itse ollut onnekkaassa asemassa, sillä olen saanut isossa kuvassa hyvää tukea omalla urallani. Näin ei kuitenkaan monen ammattilaisurheilijan kohdalla ole, Suomen Urheilijoiden puheenjohtaja kertoo.

– Pieniä askeleita eteenpäin on otettu siellä täällä. Monessa asiassa on menty eteenpäin, mutta pientä takapakkiakin on otettu. Kaikki lakimuutokset eivät ole olleet positiivisia urheilijoiden kannalta, se on toki myös vähän mielipideasia, Ramstedt lisää viitaten vuoden 2009 urheilijaturvavakuutuksen lakimuutokseen.

Ammattiurheilu on todella julkinen ammatti ja sen vuoksi epäkohdista puhutaan mediassakin suhteellisen usein.

– Hyvä että puhetta on. Sen avulla ihmiset tiedostavat sen, että ammattiurheilussakin on omat epäkohtansa. Harmillisen usein se vain jää sinne puheen tasolle, Ramstedt kertoo.

Ramstedtilla on myös viesti suomalaisille urheilijoille ja lajiliitoille.

– Toivon, että urheilijat olisivat itse kiinnostuneita omista oikeuksistaan ja haluisivat olla mukana kehittämässä urheilijoiden kollektiivista ääntä. Lajiliitoilta toivon, että urheilijoiden ääni halutaan aidosti kuulla. Tällä tavoin löydämme jatkossa yhteistyön keinoja paremmin. Urheilijoiden ääni kollektiivisesti laajemmin ja vahvemmin esiin, tiivistää Ramstedt.

Kirjoittanut: Kalle Helminen

kallematias99@gmail.com

This is for author and/or email etc